Biojätteiden lajittelu on helppoa – pitää vain päästä alkuun! Jo pienellä teolla on iso vaikutus, sillä pienten tekojen myötä syntyy kestävä tapa lajitella.
Vain lajitellusta biojätteestä, kuten hedelmänkuorista, pilaantuneesta ruoasta ja suodatinpusseista, saadaan napattua tärkeät ravinteet ja energia talteen. Biojätettä käytetään muun muassa lannoitteiden raaka-aineena sekä uusiutuvan paikallisen energian tuotannon lähteenä, esimerkiksi biokaasulla kulkevissa busseissa!
Kurkkaa alta vinkit, jotka helpottavat biojätteen lajittelua kotona!
Biojätteen erilliskeräys laajeni kaikkiin asuinkiinteistöihin yli 10 000 asukkaan taajamissa heinäkuussa 2024 kaikkialla Suomessa. Joillain alueilla velvoite astuu voimaan jo aikaisemmin. Erilliskeräykseen liittymisen vaihtoehtona kiinteistöillä on kompostoida keittiöbiojätteet haittaeläimiltä suojatussa kompostorissa.
Asukkaiden ei tarvitse olla yhteydessä alueelliseen jätehuoltoviranomaiseen tai jätelaitokseen ennen kuin sitä pyydetään. Alueellinen jätelaitos neuvoo kiinteistöjä sopivan palveluratkaisun löytämiseksi ja siihen liittyvistä tarvittavista toimista.
Jätehuoltoviranomainen pitää kompostointirekisteriä, siksi kompostoinnista on tehtävä ilmoitus viranomaiselle. Puutarhajätteiden kompostoinnista ei ilmoitusta tarvitse tehdä.
Vuoden 2025 kampanjassa hypätään bioroskiksen pään sisään. Biojätteelle kelpaa pienetkin bioroskat ja kaikesta kierrätetystä saadaan ravinteet ja energia talteen.
Tubettajat Max ja Mikael haastoivat toisensa keväällä 2022 vauhdikkaaseen treeniohjelmaan, jossa treenattiin ruokahävikin vähentämistä ja biojätteen lajittelua.
Voit helposti estää sen, ettei biojäteastia haise tai ole banaanikärpästen paratiisi. Asiantuntijaohjeilla teet lajittelusta kotikeittiössäsi miellyttävämpää.
Monen taloyhtiön pihassa on jo jäteastia biojätteille. Biojätteen erilliskeräykseen voi liittyä ...
Kotikompostointi on pientaloasujalle vaihtoehto biojätteiden erilliskeräykselle. Kompostointi säästää biojäteastian tyhjennysten verran rahaa kuukaudessa ja tuottaa pienellä vaivalla kotipihalle ravinteikasta multaa. Sivustolta löytyvillä ohjeilla pääset nopeasti kompostoinnissa vauhtiin.
Muista tehdä jätehuoltoviranomaiselle ilmoitus kompostoinnista. Näin saat vapautuksen biojätteen erilliskeräyksestä.
Biojätteestä liikkuu monia tarinoita; tosia ja urbaaneja legendoja. Keräämme tänne asiantuntijoiden toimittamaa biojätefaktaa sekä linkkejä muissa mediassa julkaistuihin juttuihin.
Kuinka paljon biojätettä yksi ihminen tuottaa päivässä, entä viikossa taikka vuodessa. Pienistä kasoista kasvaa suuri kasa. Keräämme tänne tietoa ja numeroita siitä, kuinka paljon ja mitä kaikkea sillä saadaan aikaan.
Biologinen käsittely on merkittävä osa yhdyskuntien jätehuollon kokonaisuutta. Biologisella käsittelyllä eloperäinen jäte muutetaan haitattomaan ja turvalliseen muotoon sekä kierrätetään käytettäväksi maanparannusaineina tai biopolttoaineena.